Mikko Nummelin

Blogi

  • Alaikäiset kuuluvat kouluun ja oikeaan aikaan kesälomalle, eivät töihin

    Viime aikoina on aktivoitunut vanha keskustelu koulujen kesälomien siirtämisestä niin, että ne alkaisivat kahta viikkoa myöhemmin kuin nyt, eli vasta kesäkuun puolivälissä ja loppuisivat elokuun loppupuolella. Tällä kertaa vain keskustelu on käynnistynyt hämmentävään vuodenaikaan, koska juuri nyt ulkona näkyy ehdotuksen ongelmallisuus. Jo toukokuussa kesän merkit lisääntyvät, kesäkuun alussa tulee todennäköisesti jo lämpökin, lisääntynyt valo on varma asia ja kevätlukukautta on käyty pitkään. Kesälomaa odotetaan varmasti monissa kouluissa hartaasti jo nyt kun viimeiset koeviikot ovat käynnissä ennen loppuarvostelua.

    Aiemmin oli tavallista, että kesälomien siirtokeskustelu aktivoitui elokuussa, koska elinkeinoelämä nosti esiin työvoiman tarpeen. Lasten ja nuorten kesätyövoima oli tavallista ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta käytännössä kesätyöperinne hiipui. Sanna Marinin hallituskaudella tehty toisen asteen uudistus käytännössä poisti 15-19-vuotiaat työvoimasta ja vaikutus oli juridisesti lukukausien aikaa koskeva ja käytännössä ympärivuotinen. Kamppailu lukiopaikoista ja korkeakoulupaikoista on tiukkaa ja etenkin korkeakoulupaikkoja haettaessa yli puolet jää rannalle. On sanomattakin selvää, että jos loma-ajat ja illat ovat menneet töissä, se on pois valmentautumisesta. Parhaimpiin paikkoihin pääsee usein maksullisten valmennuskurssien kautta.

    Minun mielestäni alaikäisen työvoiman käytön hiipuminen on sivistysvaltion merkki, joka on toteutunut vain rikkaimmissa länsimaissa. Köyhemmissä maissa ja vielä runsas puoli vuosisataa sitten Suomessakin monien koulunkäynti katkesi aikaisin siksi, että köyhien lapset vedettiin töihin. Jotkut saattoivat käydä vain kuusi vuotta kansakoulua ja koko koulutusura oli siinä. Nykyään oppivelvollisuuden pituus on kaksinkertaistunut kahteentoista vuoteen.

    Elinkeinoelämän järjestöjen on syytä tarkastaa näkemyksiään olemassa olevien realiteettien mukaisiksi ja rakentaa liiketoimintansa sellaiseksi, että työtehtävät tekevät aikuiset työehtosopimusten mukaisilla ehdoilla ja palkoilla, oli kysymys turismista tai mistä hyvänsä. Koululaisten lomien rukkaamista ei terveen liiketoiminnan edellytyksenä tarvita. Mainitsen tämän siksi, että vanhaan aikaan nimenomaan lapsityövoima oli (nykyisen maahanmuuttajatyövoiman tavoin) halpatyövoimaa, jossa etenkin palkkauksessa joustettiin paljon alaspäin ja muissakin työehdoissa, jos lapsi ei käynyt koulua.

  • Sosiaalisen median ikärajat ja viestien suodattaminen vaarantavat sananvapauden ja yksityisyydensuojan

    Viime aikoina on maailmalla tullut muotiin asettaa sosiaalisen median, kuten Facebookin tai X:n käytölle alaikärajoja, jotka korkeimmillaan ovat jopa 16 vuotta, kuten Australiassa. Alustoja on uhattu isoilla sakoilla, mikäli eivät kykene varmentamaan käyttäjien ikää. Verkkokaupoissa asia hoituu osittain niin, että ihmiset joutuvat pankkitunnusten kautta tunnistautumaan ja antamaan esimerkiksi luottokorttitietonsa, jotka on yhdistettävissä (toivottavasti) tunnistettavaan henkilöön. Mutta sosiaalisen median alustoilla ei lähtökohtaisesti tapahdu rahaliikennettä käyttäjän ja ylläpitäjän välillä, joten pankkitiedoilla tunnistautuminen on yliampuvaa. Kansalaisvarmenteet taas ovat eri maissa erilaisia ja niiden sovittaminen kansainvälisesti toimiviin järjestelmiin verkossa on vaikeaa.

    Ikäraja ei sinällään vielä ole ongelma, jos taataan se, että nuorillakin on mahdollisuus joihinkin toimiviin sähköisen viestinnän kanaviin keskenään. Liian tiukat vaatimukset ikärajojen tarkastamisesta näissä tilanteissa kuitenkin tuottavat helposti ongelmia. On maita, joissa täysi-ikäisilläkin käyttäjillä on erittäin suuri syy pitää henkilötietonsa piilossa verkossa kommunikoidessaan. Viestintä voidaan tulkita esimerkiksi valtion, hallituksen, monarkin tai armeijan vastaisiksi ja johtaa pitkään vankeusrangaistukseen tai jopa kidutukseen tai kuolemanrangaistukseen. Tämä ei välttämättä tule mieleen edes Imatralla, vaikka todellisuus on toinen heti raja-aidan takana.

    Euroopan parlamentti torppasi aiemmin keväällä aikeen, joka olisi velvoittanut Whatsapp:ia seulomaan sisältöään lapsille sopimattoman materiaalin varalta. Whatsapp on kuitenkin luvannut asiakkailleen päästä päähän salauksen, jonka toimiessaan pitäisi estää viestien lukeminen koko matkalta viestijöiden välillä verkossa. Tällainen suodattaminen on mahdollista vain, jos Whatsappilla olisi takaportti nähdä viestit suojaamattomina. Tämä altistaisi myös viestien seuraamisen valtiollisilta tahoilta kaikista muistakin syistä ja takaporteilla on tapana myös pettää niin, että suojauksen ohittaminen onnistuisi myös rikollisilta.

    Hyvistä tarkoituksista huolimatta verkon sensurointiin ja viestien luottamuksellisuuden murtamiseen on suhtauduttava erittäin vakavasti. On tietenkin selvää, ettei tämä tarkoita sitä, että ihmiset saisivat asettaa verkossa julkisesti nähtäville vaikkapa laitonta väkivalta- ja pornosisältöä, rikoksiin yllyttämistä tai kunniaa loukkaavaa materiaalia.

  • Lastensuojelun jälkipalvelussa olevat nuoret ja opintolaina

    Kuusi päivää sitten astui voimaan toimeentulotuen uudistus, joka kiristi huomattavasti toimeentulotuen saamisen edellytyksiä. Viime päivinä nostettiin esiin yksi muutos, jota voi pitää yksiselitteisesti haitallisena, 18-vuotta täyttäneiden nuorten, jotka ovat olleet sijoitettuna lastensuojeluyksikköihin aiempina vuosina, edellytetään hakevan opintolainaa toisen asteen opintojaankin varten ennen kuin voivat anoa toimeentulotukea.

    Kyseessä on kuitenkin riskiryhmä, jossa lastensuojelun piiriin joutuminen on usein johtunut vakavista sosiaalisen elämän vaikeuksista, mielenterveysongelmista, huumeista ja pikkurikollisuudesta. Tällaisissa tapauksissa työttömyysriski ja maksuhäiriöriski on kohonnut varhaisessa aikuisiässä eikä laina ole hyvä ensisijainen avustuskeino. Toimeentulotuen sijasta pitäisi mahdollisesti opintotuki tai asumistuki antaa korotettuna.

    On monesti nähty, että kun yhteiskunta ei ota nuoresta aikuisesta tai aikuisiän kynnyksellä olevasta nuoresta koppia, joku muu, kuten rikollisjengit ovat valmiita sen kopin ottamaan ja sen jälkeen Rikosseuraamuslaitos. Vastaavasti sodan aikana osa kotirintamalle jääneestä väestöstä, joilla oli toimeentulovaikeuksia, ottivat mielellään vastaan ylimääräistä rahaa vihollisen agenteilta tietoja vastaan eli ryhtyivät vakoojiksi. Tällaisia tapauksia on tosiasioihin perustuen dokumentoitu esimerkiksi Esa Anttalan sotaromaaneissa.

  • Eri maiden työttömyysluvut eivät aina ole täysin vertailukelpoisia

    Eri maiden työttömyysluvut eivät aina ole täysin vertailukelpoisia

    Suomi on onnistunut viime viikolla saavuttamaan kyseenalaisen rajapyykin omaten Euroopan Unionin korkeimman työttömyysasteen, 10,7%. Muutama muukin maa, kuten naapurimme Ruotsi ja Viro sekä etelä-Euroopan Espanja kärsivät myös 10% ympärillä pyörivästä työttömyysasteesta, joten mikään räikeä erikoistapaus emme kuitenkaan ole.

    Työttömyysasteita verrattaessa on hyvä huomata, että siihen vaikuttaa valtavasti muut tavat olla työelämän ulkopuolella ja osa-aikaikatyöntekijöiden juridinen kohtelu työvoimapalveluissa. On nimittäin niin, että työttömyysasteeseen vaikuttaa nimenomaan työttömien työnhakijoiden määrä. Listaan alle erilaisia syitä, joiden mukaan työelämän ulko- tai sisäpuolisuus näkyy työttömyysasteessa.

    Työttömiä työnhakijoita eivät ole:

    • kotihoidontuella tai muuten vanhempainvapaalla olevat vanhemmat
    • opiskelijat
    • eläkeläiset, mukaan lukien työkyvyttömyyseläkeläiset
    • osa-aikatyöntekijät, jotka eivät ole velvoitettuja työnhakuun
    • asepalvelusta suorittavat
    • vailla työtä olevat, jotka eivät nosta työttömyyskorvauksia eivätkä täytä työnhakuvelvoitteitaan

    Työttömiä työnhakijoita ovat työelämän ulkopuolella olevien lisäksi:

    • osa-aikatyöntekijät, jotka ovat velvoitettuja täysiaikaisen työn hakuun. Lakimuutosten myötä Suomessa tähän kategoriaan kuuluvien määrä on Orpon hallituskaudella kasvanut rajusti
    • määräaikaisesti tai osittain lomautetut

    Tuossa näkyy heti Suomea koskevan erityismaininnan lisäksi lasten vanhemmat ja työkyvyttömyyseläkeläiset. Työelämän ulkopuolella olevia nimittäin voidaan ”siivota” näihin kategorioihin. Siihen aikaan kun oli aikuiskoulutustuki, sen myöntämisen jälkeen henkilö poistui heti TE-palveluiden piiristä opiskelijan statukselle. Muutama maa, jotka raportoivat hyvin matalia työttömyyslukuja, omaavat laajan kotiäitikulttuurin (Hausfraukultur). Euroopan maista näihin kuuluvat esimerkiksi Saksa ja Alankomaat. Näissä tapauksissa lasten äidit voivat olla poissa töistä pohjoismaiseen malliin verrattuna poikkeuksellisen pitkään ilman, että joutuvat kuitenkaan olemaan TE-palveluiden asiakkaina.

    Näiden erityishuomioiden vuoksi ei Suomessa ole kuitenkaan syytä itsetyytyväisyyteen. Näyttää selvältä, että työttömien joukossa on paljon henkilöitä, jotka eivät työllisty markkinaehtoisesti avoimille työmarkkinoille itsestään ilman huomattavaa apua. Nämä ovat niitä turvaverkkoja, joita Orpon hallitus on hyvin aktiiviseseti purkanut.

  • Sote-uudistus: töitä on, maksaja puuttuu

    Sote-uudistus: töitä on, maksaja puuttuu

    Useat suomalaiset lienevät yhtä mieltä siitä, että edellisen hallituksen toteuttama sosiaali- ja terveysalan uudistus on aiheuttanut enemmän ongelmia kuin ratkonut niitä. Kuntia on liikaa, hyvinvointialueita on liikaa ja niissä on vanhaan malliin verrattuna iso ylimääräinen hallintoporras, jolla toistaiseksi ei ole verotusoikeutta.

    Eräs toinen asia, joka on lisännyt mallin kustannuksia, on ollut sairaanhoidon palkkaharmonisointi. Kun työntekijät on koottu uusiin yksiköihin kunnilta, henkilöstön palkkoja on tarkastettu liittojen avustuksella ja jos niissä on ollut perustelemattomia eroja, ne on tasapäistetty niin, että ylimpiä palkkoja pienempiä palkkoja on korotettu, mutta kenenkään palkkaa ei ole alennettu. Nyttemmin palkanalennuksia on esitetty ja yritetty toteuttaa, mutta ne ovat tietenkin johtaneet työmarkkinariitoihin, koska niitä on vaikea laillisesti perustella, jos ne ovat sopimuksissa. Palkankorotusta ei voi jälkikäteen selittää virheeksi tai puolen vuoden tilapäiseksi tarkoitetuksi bonukseksi, jos tämä ei sopimuksista ilmene. Muita hoitajien yleistä palkkatasoa nostavia korotuksia ovat kuoppakorotukset sekä ikä- ja kokemuslisät. Niillä palkat vähitellen hilautuvat taulukkopalkoista paljonkin ylemmäs.

    On selvää, että melkein kaikki työntekijät, joiden työsuhdeolot ovat laillisia, nostavat työehtosopimuksen minimin ylittävää palkkaa, joskus huomattavastikin suurempaakin. Nämä liittyvät yksityisillä aloilla työntekijöiden tuottavuuteen, asiantuntemukseen ja niistä myönnettyihin henkilökohtaisiin palkankorotuksiin ja hyviin etuihin työsopimuksissa. Usein kyse on korkeakoulutetuista. Lisäksi palkkaa nostaa työvoiman tarve, jota tosin matalapalkka-aloilla usein yritetään tyydyttää rekrytoimalta ulkomailta laittoman huonoihin työolosuhteisiin.

    Hyvinvointialueiden massiiviset irtisanomiset hoitajista näyttävät liiketaloudellisesti kummallisilta. Työvoiman tarve on kova, mutta kuitenkin väkeä vähennetään. On hyvin mahdollista, että monilla hyvinvointialueilla palvelujen taso ja hoidon saatavuus alittavat lakisääteiset rajat ja potilaita jää heitteille. Mutta monilta alueilta ovat rahat lopussa tai loppumassa. Odotan, että palkanalennusvaatimusten ohella tullaan näkemään muita työehtosopimusten rikkomisyrityksiä, kuten aiempien yleiskorotusten nollaamista ottamalla irtisanottuja tai uusia työntekijöitä irtisanottujen tilalle pelkällä taulukkopalkalla. Tämä on kuitenkin vastoin takaisinottovelvollisuutta.

    Kyse on myös maksajasta. Hoitoa saavat yksityishenkilöt, mutta suurin osan laskuista katetaan verovaroista. Hoidon todelliset hinnat ovat niin korkeat, että monet sairastuneet, pitkäaikaishoitoa saavat tai vammautuneet, eivät niitä pystyisi maksamaan. Yhdysvalloissa täytyy varautua näihin yksityisin vakuutuksin, koska jo synnyttäminenkin voi maksaa yli $10000 ja moninkertaisesti, jos lapsi syntyy keskosena tai on tapahtunut synnytyskomplikaatioita.

    Miten asia kannattaa ratkaista Suomessa? Sote-uudistus tulisi ensinnäkin järjestää uudelleen purkamalla liikaa hallintoa. Hyvinvointialueiden tai maakuntien määräksi riittäisi Manner-Suomeen viisi, koska sen verran on yliopistosairaaloitakin. Niihin ei kuitenkaan tarvitsisi valita aluevaltuustoa vaan kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan kansallisesti painottuva päättäjärakenne riittää. Vastaavasti kuntien määrä voisi olla korkeintaan sata. Nykyiselle Uudellemaallekin riittäisi vain noin 5-6 kuntaa, esimerkiksi Helsinki, Raasepori, Lohja, Tuusula, Porvoo ja mahdollisesti vielä Loviisa. Nämä tai tätä laajempi kokonaisuus muodostaisivat myös HUS:n alaisen sote-alueen eikä Uusimaa koostuisi enää nykyisenkaltaisesti viidestä eri alueesta.

    Mitä tulee yksityiseen terveydenhoitoon ja maksajiin, työterveyshoitoa ei pidä missään tapauksessa ajaa alas. Se on toimiva järjestelmä, jossa muun kuin erikoissairaanhoidon sekä terveystarkastukset saa hoidettua nopeasti. Kyseessä on myös työntekijöiden työkyvyn suojaamisesta ja ylläpidosta, joka katetaan työntekijä- ja työnantajapuolien sopimalla tavalla kuormittamatta julkista puolta. Myös sairauksien ennaltaehkäisy ja hyvät liikuntapalvelut ovat tärkeässä asemassa.

  • Yhteisen katsomusaineen perustamisesta

    Hyvää uutta vuotta!

    Viime aikoina on jälleen herännyt keskustelu koulun eri uskontojen opetuksen korvaamisesta yhtenäisellä katsomusaineella. Tälle on esitetty järkiperustelujakin, joista yksi koskee Suomessa alueittain pienten uskontokuntien uskonnonopetusta. Tiedetään, että erityisesti ortodoksien ja islamin opetus voi joissakin kunnissa aiheuttaa sen, että oppilaat joutuvat siirtymään toiseen kouluun pitkän matkan päähän tai menemään uskonnontunnilleen eri aikaa kuin muut, jolloin voi tulla hyppytunteja. Tähän tosin voi puuttua siten, että säädetään niitä määrärajoja, milloin vähemmistöuskonnon opetus on järjestettävä ja hyödyntää myös etäopetusta.

    Yhteisen katsomusaineen merkittävin ongelma ja erityisesti nyt evankelisluterilaisen uskonnon opetusta seuraavia ja heidän vanhempiaan mietityttävä kysymys on se, millaiseen sopuun päästään yhteisen katsomusaineen sisällöstä. Se on kuitenkin iso muutos siihen, mihin koulussa oman uskonnon opetuksessa on nyt totuttu. Jotkut voivat kokea yhteisen katsomusaineen olevan sisällöltään propagandaluonteista ja mahdollisesti vastoin oman uskonnon periaatteita. Tästä syystä oppimäärästä täytyy käydä keskustelua. Esimerkiksi nykyisen elämänkatsomustiedon oppimateriaalien tuominen suoraan yhteisen katsomusaineen pöytään ei ole ratkaisu.

    Joissakin kokeiluissa, kuten Helsingin Kulosaaressa, katsomusaineita yhdisteltiin niin, että yhteisiä osia laitettiin samoille tunneille, mutta omalle uskonnolle spesifejä aiheita, kuten Jeesuksen ristiinnaulitseminen tai kysymys Muhammedin profeetallisuudesta eriytettiin erillisille uskontotunneille. Kokeilu päätettiin ennenaikaisesti, koska siinä koettiin olevan ristiriitaisuuksia oppimäärien ja perusopetuslain kanssa.

  • Onko Suomessa liikaa pk-yrityksiä?

    Onko Suomessa liikaa pk-yrityksiä?

    Otsikon mukainen kysymys voi monien mielestä kuulostaa ikävältä poliittisesta asemoinnista riippumatta, koska juuri tällä hetkellä puhutaan siitä, miten Suomi tarvitsee työtä ja kasvua. Toisaalta meneillään ovat kiistat ja selvitystyöt yrittäjien eläkejärjestelmästä. Siihen tarvittaisiin kipeästi rahaa ja luotettavampia tulevaisuudennäkymiä. Sivuhuomautuksena, että työeläkejärjestelmästäkin kiistellään, mutta runsaan osittaisen rahastoinnin takia työeläkettä voidaan virittää kerrallaan pienin ja helposti sovittavissa olevin muutoksin eikä se ole YEL-järjestelmän tavoin jatkuvassa kriisissä.

    Yrittäjien eläkejärjestelmään on tarjottu ensisijaisesti seuraavaa kombinaatiota maksujen suuruudelle. Jos yritys on uusi ja se ei ole kovin kannattava, maksut menisivät todellisten tulojen mukaan. Joillakin yrittäjillä eläkemaksuvelvollisuutta ei edes olisi. Mutta kipeä kysymys on se, kuinka kauan yritystä saa pyörittää nollatuloksella tai tappiolla, jotta yhteiskunta kyllästyisi rahoittamaan yrittäjälle pelkästä kansaneläkkeestä koostuvaa takuueläkettä, jos kituuttava yritystoiminta kestää yrittäjän työurasta leijonanosan? Yleinen konsensus näyttää olevan, että yrityksen pitäisi saavuttaa kannattavuus noin 2-4 vuodessa tai muuten sen alasajo on aiheellista, ellei yrittäjä sitten saa muualta rahaa sellaiseen eläkemaksuun, joka vastaisi suunnilleen yritykseen laitetun työpanoksen arvoa.

    Länsimaisessa teollisuusyhteiskunnassa kaikki tai läheskään puolet tai neljäsosakaan työikäisistä eivät voi toimia yhtäaikaisesti kannattavaa yritystoimintaa pyörittävinä yrittäjinä. Tämä tosiasia monilta keskusteluissa unohtuu. Yhteiskunnat, joissa ”yrittäjien” osuus väestöstä on mittava, yleisin ”yritystoiminta” on kerjuuta muistuttavaa katukaupustelua tai naisten ja teini-ikäisten kohdalla pahimmillaan itsensä myymistä. Jos on käynyt vaikka Riian tai Budapestin kauppahalleissa, eivät siellä torikauppiaina toimivat pienyrittäjät todellakaan kieri rahoissa, vaikka tämä ei aivan yritystoiminnan pohjaa edustakaan.

    On siis pyrittävä siihen, että lähtokohtaisesti työikäisillä olisi ammatti ja he työskentelisivät työntekijöinä joko yksityisissä yrityksissä, julkisella sektorilla tai kolmannella sektorilla. Tällöin ansaintahierarkia ei ole loputon pyramidi, jossa kaikilla on ensisijainen suora tarve myydä asioita toisille kuluttajille, vaan työntekijä muodostaa ansaintahierarkian pohjan. Vastaavasti kaupankäynnin puolella suurimman osan tulee olla loppukuluttajia, jotka eivät enää myy tuotteita eteenpäin ansaitakseen siten vaan käyttävät ne itse. Loputtomia eteenpäinmyymishierarkioita on yritetty kehittää verkostomarkkinoinnissa huonoin tuloksin muille kuin pyramidipelin aloittaneille.

    Kun tämä pohjatyö on tehty, rajautuu pienten ja keskisuurten yritysten lukumäärä terveelle pohjalle ja useamman vuoden toimineet yritykset mielellään saavat toiminnastaan rahaa viivan alle. Silloin kun yrityksellä on varaa tulouttaa voittoja, voidaan aivan hyvin edellyttää, että eläkemaksuja tulisi maksaa samalla prosentilla kuin palkansaajien kohdalla. Palkansaajilla työntekijä- ja työnantajamaksut työeläkkeissä ovat nykyään noin 25%, mikä voi kuulostaa korkealta, mutta on luonnollista suuruusluokkaa kun huomioidaan vanhuuseläkehuoltosuhde. Ihmiset ovat keskimäärin vanhuuseläkkeellä noin 1/3 sen ajan kuin olivat ansaitsemassa palkkaa työelämässä, joten tällöin pitäisi palkasta laittaa neljäsosa sivuun kattamaan vanhuuden turvaa. Näin Suomessa tehdäänkin, lain velvoittamana.

  • Miksi Suomalaisen Klubin päätös sallia vain miespuoliset jäsenet herättää huomiota

    Miksi Suomalaisen Klubin päätös sallia vain miespuoliset jäsenet herättää huomiota

    Viime viikon eräs kohutuimmista uutisista oli Suomalaisen Klubin päätös olla avaamatta jäsenyyttään naisille. Päätös sääntöjen muuttamisesta vaatisi 3/4 äänten enemmistön. On huomattava, että sitten edellisen äänestyksen, naisten jäsenyyden mahdollistamisen kannatus oli kerhon jäsenistössä vain laskenut.

    On olemassa paljon kerhoja ja järjestöjä, jotka ovat sääntöjensä mukaan tai käytännössä tarkoitettu vain toiselle sukupuolelle. Eräänä paraatiesimerkkinä naisvaltaisesta järjestöstä on Martat. Tästä syystä Suomalaisen Klubin päätöstä on pidetty luonnollisena ja ihmetelty sen nostamaa kohua.

    Asiasta ongelmallisen on tehnyt Suomalaisen Klubin poliittinen vaikutusvaltaisuus moniin muihin järjestöihin verrattuna. Martoilla on kyllä varallisuutta, mutta se keskittyy enimmäkseen kotitalousneuvontaan eikä harjoita kovin näkyvää politikointia. Sen sijaan Suomalaisen Klubin jäseninä on merkittäviä liike-elämän toimijoita ja yhteydet etenkin oikeistopoliitikkoihin varsin suorat. Suomalaista Klubia pidetään joidenkin vastaavien ohella toimielimenä, jonka kautta naiset voidaan sivuuttaa tiettyjen taloudellisesti vaikuttavien päätösten etukäteisvalmistelusta ja keskusteluista. Suomalainen Klubi tunnetaan myös ”sikariklubina”, jonka joissakin tiloissa saa edelleen tupakoida. On oletettavissa, että jos naisten jäsenyys ja päätösvalta sinne tulisi, yksi ensimmäisistä päätöksistä olisi todennäköisesti sisätilatupakoinnin loppuminen. Toki tällainen voi tulla kysymykseen myös mahdollisissa tupakkalain tiukennuksissa.

    Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ei ainakaan vasemmistopuolueiden näkökulmasta ole pelkästään tasapäistämistä vaan sellaisten tilanteiden tunnistamista, joissa ulkoiset syyt asettavat toisen sukupuolen heikompaan asemaan kuin toisen ja tätä heikompaa asemaa tulee kompensoida. Tästä syystä esimerkiksi asevelvollisuus koskee vain miehiä ja laissa on paljon kohtia, joissa suojellaan naisia työurahaitoilta, joita voi tulla raskaudesta, imettämisestä ja perheellistymisestä ja jotka eivät samalla tavalla miehiä kosketa. Vaikka osa perhevapaalainsäädännöstä on sukupuolineutraalia, tosiasia on, että naiset käyttävät perhevapaiden vapaaehtoisesti jaettavistakin osista suurimman osan. On liian tavallista, että perheellistyminen jättää pienten ja kouluikäisten lasten äitejä takamatkalle palkkakehityksessä, ylennyksissä ja urakehityksessä.

  • Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Verkkopalvelu X:n keskusteluissa suosikkiaiheena ovat työ- ja yrittäjäeläkkeet ja kuten aikaisemmissa kirjoituksissani olen todennut, monet eivät Suomen nykyisistä eläkejärjestelmistä pidä. Sosiaalivakuutusmallinen eläketurvamme on verraten edullinen pieni- ja keskituloisille työntekijöille, mutta taloudellisesti rasittava työnantajille ja osalle yrittäjistä. Vapaaehtoiset vakuutusmallit tai sosiaaliturvatilimallit eivät sovellu pienituloisille, koska ongelmana on suuri vaara rahojen ehtymisestä edunsaajan vielä eläessä, mahdollisesti jo varhain eläkkeen nostamisen alettua.

    Kun eläkkeestä ja sosiaaliturvasta puhutaan, monet nostavat keskusteluun perustulon, jolla voitaisiin korvata tai paikata eläkejärjestelmän lisäksi työttömyys- ja työkyvyttömyysturvaa. Monesti vastikkeettomaksi tarkoitetun perustulon suuruutta pyritään sovittelemaan sen mukaan, mikä on toimeentulotuen perusosan, työmarkkinatuen tai takuueläkkeen taso, jolloin liikutaan 500-1000€/kk hintahaarukassa. Tällainen järjestelmä olisi kuitenkin valtiontaloudelle liian kallis.

    Nykyisellään vähimmäisetuutta voi anoa, mutta se tapahtuu eri tavoin tarveharkintaisesti. Kansaneläkettä varten pitää eläkeiän olla täyttynyt, mikä sulkee saajien joukosta pois työikäiset. Takuueläkkeeseen pätee muuten sama, mutta työeläkkeeksi kertyneen osan maksaa eläkerahasto eikä valtio. Työmarkkinatukea ei makseta ennen kuin ansiosidonnaisen päivärahan maksatus on ohi ja hakija joka tapauksessa ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Ansiosidonnainen etuus myöskin maksetaan työttömyyskassasta eikä valtion rahoista. Toimeentulotuen maksatus tunnetusti on saajalleen kaikkea muuta kuin onnea ja autuutta, hakija on hyvin raskaasti tilivelvollinen tuloistaan ja omaisuudestaan ennen myöntävää päätöstä.

    Tästä siis tullaan siihen, että vaikka teoriassa pitkään työelämän ulkopuolella ollut voi päästä käsiksi anomuksilla pienimpään vähimmäisetuuteen, eri etuuksia koskevat seulat karsivat useimmat pois näiden piiristä kokonaan, jos on vaikka osa-aikaistakin työtä. Kulut eivät ole niin suuria kuin valtiolle aiheutuisi vastikkeettomasta perustulosta.

    Aikanaan vuoden 2012 kuntavaaleissa en vielä kuulunut nykyiseen puolueeseeni sosialidemokraatteihin vaan vaikutin sittemmin lakkautetussa Piraattipuolueessa. Ohjelmassamme oli vastikkeeton perustulo ja tuolloin pääsin tekemään vaalikampanjan alla omia laskelmiani vastikkeettoman perustulon realistisesta tasosta, mikäli sellainen tulisi jostakin syystä käyttöön. Lähtökohdiksi otin Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan budjetin ja jaoin määrän työ- ja eläkeikäisen väestön määrällä. Laskutoimituksen tulos oli suunnilleen 15 mrd / 4 milj, eli alle 4000 € vuodessa, mikä on runsas 300 € kuukaudessa. Sekään ei kuulosta kovin runsaalta perustulolta, mutta suuruusarviota pienentäisi entisestään se, että STM:n hallinnonalan menoista suurin osa on terveydenhoitomenoja, joista niistäkin suuri osa ikääntyneelle väestölle.

  • Liberan rahankeräysraportista

    Liberan rahankeräysraportista

    Ajatuspaja Libera on hiljattain julkaissut pamfletin koskien kolmannen sektorin järjestöjä, eli yleishyödyllisiä järjestöjä ja rahankeräyslain liberalisointi- tai kumoamistarpeita. Pamfletti jakautuu neljään osaan joista ensimmäisessä on esipuhe, toisessa perustellaan rahankeräyslain uudistaminen tai kumoaminen nykytilan nojalla, kolmannessa käsitellään lyhyesti kolmatta sektoria ja neljäs tekee yhteenvetoa.

    Rahankeräyslain tarkoitus on ehkäistä rahankeräyksiin liittyviä väärinkäytöksiä. Väärinkäytöksenä voidaan pitää sitä, jos lahjoittaja ei saa luotettavaa tietoa siitä, mihin rahat todennäköisesti menevät. Rahat voivat upota hyväntekeväisyyskohteen sijasta paisuneisiin hallintokuluihin, suoraan keräyksen järjestäjien omiin taskuihin, ulkopuoliselle taholle tai muuhun tarkoitukseen. Pidän tästä syystä perusteltuna, että rahankeräyslaki tulee ensisijaisesti olla olemassa ja viranomaisten sen täytäntöönpanoa valvoa.

    Libera on esittänyt nykytilan epäkohdista esimerkkeinä Wikipedian ja Compensaten. Wikipedian tapauksessa kiellettiin lahjoitukset Suomesta, vaikka ne ovat monelta muulta puolelta maailmaa sallittuja, Compensaten tapauksessa lahjoitukset kiellettiin yleisesti, koska koko toimintaa ei edes oltu yrittää rekisteröidä rahankeräykseksi vaan sitä oltiin esittämässä normaalina liiketoimintana ja arvopaperikauppana. Wikipedia on hyödyllinen vapaaehtoinen tietosanakirja verkossa ja siinä mielessä rahankeräys kuulostaisi luontevalta. Sillä ei ole kuitenkaan mitään suoraa toimintaa Suomessa. Ei ole mitenkään selvää, miten tosiasiallisesti sille lahjoitetut rahat käytetään. Ne voivat mennä vain keräyksen toimenpanneiden omiin taskuihin kiertotietä ilman, että kukaan kysyisi mitään. Miten määritettäisiin, ketkä Wikipediaan kirjoittajat ovat oikeutettuja palkkoihin, kun kyseessä ei ole rekisteröity yhtiö eikä se tee työ- tai alihankkijasopimuksia? Compensaten tapauksessa yritys yritti myydä ilmastokompensaatioarvopapereita. Ilmeni kuitenkin, ettei kyseessä ollut mikään konkreettinen tuote eikä voitu selvittää, miten myydyt sertifikaatit liittyvät todellisiin ilmasto- ja ympäristötoimiin. Compensate menikin konkurssiin laittoman liikeideansa myötä.

    Kolmannen sektorin osalta Libera haluaisi varainhankinnan perustuvan enemmän rahankeräyksiin kuin julkiseen tukeen verovaroista. Nykyisin Suomessa näitä rahoitetaan jonkinlaisella hybridimallilla. Libera haluaisi kolmannelle sektorille nykyistä paremmat verovähennysoikeudet ja jäsenistölle parempi päätösvalta rahojen käytöstä. Ensinmainittu on ristiriidassa sen kanssa, että tiedetään kuitenkin Liberan ja sitä lähellä olevien tahojen vastustavan erilaisia työntekijä- ja työnantajaliittojen verovähennysoikeuksia. Ammattiyhdistysliikkeen kohdalla jotakin on siis ”väärin sammutettu”.

    Muuten kuin näissä yhteyksissä, erityisesti oikeistopoliitikkojen kommenteissa verkkofoorumi X:ssä, kolmannen sektorin toimijoiden rahankäyttöä on arvosteltu, vaikka se menisi oikeaan kohteeseensa. Jos siis kohteena ovat köyhien perheiden lapset, kaikkien seuraavista pitäisi olla hyväksyttäviä tarkoituksia käyttää rahaa:

    • huvipuistorannekkeiden maksaminen lapsiperheelle yhdeksi kesäviikonlopuksi
    • tuettu kylpyläviikonloppuloma lapsiperheelle kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa
    • partioleirin pääsymaksun maksaminen
    • maahanmuuttajaperheen kotouttamisapu
    • ruoka-avun jakaminen perheille
    • käytettyjen vaatteiden lahjoittaminen lapsille

    Kuitenkin vain kaksi jälkimmäistä on hyväksytty varauksetta ilman möyhötystä. Kolmea ensinmainittua on haukuttu siitä, että rahaa käytetään ylellisyyksiin, jotka kunnon perheiden aikuisten pitäisi aina, ei edes harvoin tapahtuvin poikkeuksin, kuten nyt, kustantaa ansioistaan itse. Neljättä taas on haukuttu siksi, että se koskee maahanmuuttajia myönteisessä mielessä.

    Oma mielipiteeni kolmannesta sektorista on, että siitä on monia hyötyjä ja sen tulee saada käyttää rahojaan laajalti määriteltyihin tarkoituksiinsa, mutta on välillä tarkasteltava kriittisesti, onko julkisella vallalla tarjota suoraan kaikkia lakisääteisiä julkisia palvelujaan vai onko niitä epävirallisesti ulkoistettu kolmannelle sektorille niin, että ne jäisivät hoitamatta, jos kolmannen sektorin järjestöt eivät jonakin vuonna saisikaan riittävästi avustuksia verovaroista.