Mikko Nummelin

Blogi

  • Sote-uudistus: töitä on, maksaja puuttuu

    Sote-uudistus: töitä on, maksaja puuttuu

    Useat suomalaiset lienevät yhtä mieltä siitä, että edellisen hallituksen toteuttama sosiaali- ja terveysalan uudistus on aiheuttanut enemmän ongelmia kuin ratkonut niitä. Kuntia on liikaa, hyvinvointialueita on liikaa ja niissä on vanhaan malliin verrattuna iso ylimääräinen hallintoporras, jolla toistaiseksi ei ole verotusoikeutta.

    Eräs toinen asia, joka on lisännyt mallin kustannuksia, on ollut sairaanhoidon palkkaharmonisointi. Kun työntekijät on koottu uusiin yksiköihin kunnilta, henkilöstön palkkoja on tarkastettu liittojen avustuksella ja jos niissä on ollut perustelemattomia eroja, ne on tasapäistetty niin, että ylimpiä palkkoja pienempiä palkkoja on korotettu, mutta kenenkään palkkaa ei ole alennettu. Nyttemmin palkanalennuksia on esitetty ja yritetty toteuttaa, mutta ne ovat tietenkin johtaneet työmarkkinariitoihin, koska niitä on vaikea laillisesti perustella, jos ne ovat sopimuksissa. Palkankorotusta ei voi jälkikäteen selittää virheeksi tai puolen vuoden tilapäiseksi tarkoitetuksi bonukseksi, jos tämä ei sopimuksista ilmene. Muita hoitajien yleistä palkkatasoa nostavia korotuksia ovat kuoppakorotukset sekä ikä- ja kokemuslisät. Niillä palkat vähitellen hilautuvat taulukkopalkoista paljonkin ylemmäs.

    On selvää, että melkein kaikki työntekijät, joiden työsuhdeolot ovat laillisia, nostavat työehtosopimuksen minimin ylittävää palkkaa, joskus huomattavastikin suurempaakin. Nämä liittyvät yksityisillä aloilla työntekijöiden tuottavuuteen, asiantuntemukseen ja niistä myönnettyihin henkilökohtaisiin palkankorotuksiin ja hyviin etuihin työsopimuksissa. Usein kyse on korkeakoulutetuista. Lisäksi palkkaa nostaa työvoiman tarve, jota tosin matalapalkka-aloilla usein yritetään tyydyttää rekrytoimalta ulkomailta laittoman huonoihin työolosuhteisiin.

    Hyvinvointialueiden massiiviset irtisanomiset hoitajista näyttävät liiketaloudellisesti kummallisilta. Työvoiman tarve on kova, mutta kuitenkin väkeä vähennetään. On hyvin mahdollista, että monilla hyvinvointialueilla palvelujen taso ja hoidon saatavuus alittavat lakisääteiset rajat ja potilaita jää heitteille. Mutta monilta alueilta ovat rahat lopussa tai loppumassa. Odotan, että palkanalennusvaatimusten ohella tullaan näkemään muita työehtosopimusten rikkomisyrityksiä, kuten aiempien yleiskorotusten nollaamista ottamalla irtisanottuja tai uusia työntekijöitä irtisanottujen tilalle pelkällä taulukkopalkalla. Tämä on kuitenkin vastoin takaisinottovelvollisuutta.

    Kyse on myös maksajasta. Hoitoa saavat yksityishenkilöt, mutta suurin osan laskuista katetaan verovaroista. Hoidon todelliset hinnat ovat niin korkeat, että monet sairastuneet, pitkäaikaishoitoa saavat tai vammautuneet, eivät niitä pystyisi maksamaan. Yhdysvalloissa täytyy varautua näihin yksityisin vakuutuksin, koska jo synnyttäminenkin voi maksaa yli $10000 ja moninkertaisesti, jos lapsi syntyy keskosena tai on tapahtunut synnytyskomplikaatioita.

    Miten asia kannattaa ratkaista Suomessa? Sote-uudistus tulisi ensinnäkin järjestää uudelleen purkamalla liikaa hallintoa. Hyvinvointialueiden tai maakuntien määräksi riittäisi Manner-Suomeen viisi, koska sen verran on yliopistosairaaloitakin. Niihin ei kuitenkaan tarvitsisi valita aluevaltuustoa vaan kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan kansallisesti painottuva päättäjärakenne riittää. Vastaavasti kuntien määrä voisi olla korkeintaan sata. Nykyiselle Uudellemaallekin riittäisi vain noin 5-6 kuntaa, esimerkiksi Helsinki, Raasepori, Lohja, Tuusula, Porvoo ja mahdollisesti vielä Loviisa. Nämä tai tätä laajempi kokonaisuus muodostaisivat myös HUS:n alaisen sote-alueen eikä Uusimaa koostuisi enää nykyisenkaltaisesti viidestä eri alueesta.

    Mitä tulee yksityiseen terveydenhoitoon ja maksajiin, työterveyshoitoa ei pidä missään tapauksessa ajaa alas. Se on toimiva järjestelmä, jossa muun kuin erikoissairaanhoidon sekä terveystarkastukset saa hoidettua nopeasti. Kyseessä on myös työntekijöiden työkyvyn suojaamisesta ja ylläpidosta, joka katetaan työntekijä- ja työnantajapuolien sopimalla tavalla kuormittamatta julkista puolta. Myös sairauksien ennaltaehkäisy ja hyvät liikuntapalvelut ovat tärkeässä asemassa.

  • Yhteisen katsomusaineen perustamisesta

    Hyvää uutta vuotta!

    Viime aikoina on jälleen herännyt keskustelu koulun eri uskontojen opetuksen korvaamisesta yhtenäisellä katsomusaineella. Tälle on esitetty järkiperustelujakin, joista yksi koskee Suomessa alueittain pienten uskontokuntien uskonnonopetusta. Tiedetään, että erityisesti ortodoksien ja islamin opetus voi joissakin kunnissa aiheuttaa sen, että oppilaat joutuvat siirtymään toiseen kouluun pitkän matkan päähän tai menemään uskonnontunnilleen eri aikaa kuin muut, jolloin voi tulla hyppytunteja. Tähän tosin voi puuttua siten, että säädetään niitä määrärajoja, milloin vähemmistöuskonnon opetus on järjestettävä ja hyödyntää myös etäopetusta.

    Yhteisen katsomusaineen merkittävin ongelma ja erityisesti nyt evankelisluterilaisen uskonnon opetusta seuraavia ja heidän vanhempiaan mietityttävä kysymys on se, millaiseen sopuun päästään yhteisen katsomusaineen sisällöstä. Se on kuitenkin iso muutos siihen, mihin koulussa oman uskonnon opetuksessa on nyt totuttu. Jotkut voivat kokea yhteisen katsomusaineen olevan sisällöltään propagandaluonteista ja mahdollisesti vastoin oman uskonnon periaatteita. Tästä syystä oppimäärästä täytyy käydä keskustelua. Esimerkiksi nykyisen elämänkatsomustiedon oppimateriaalien tuominen suoraan yhteisen katsomusaineen pöytään ei ole ratkaisu.

    Joissakin kokeiluissa, kuten Helsingin Kulosaaressa, katsomusaineita yhdisteltiin niin, että yhteisiä osia laitettiin samoille tunneille, mutta omalle uskonnolle spesifejä aiheita, kuten Jeesuksen ristiinnaulitseminen tai kysymys Muhammedin profeetallisuudesta eriytettiin erillisille uskontotunneille. Kokeilu päätettiin ennenaikaisesti, koska siinä koettiin olevan ristiriitaisuuksia oppimäärien ja perusopetuslain kanssa.

  • Onko Suomessa liikaa pk-yrityksiä?

    Onko Suomessa liikaa pk-yrityksiä?

    Otsikon mukainen kysymys voi monien mielestä kuulostaa ikävältä poliittisesta asemoinnista riippumatta, koska juuri tällä hetkellä puhutaan siitä, miten Suomi tarvitsee työtä ja kasvua. Toisaalta meneillään ovat kiistat ja selvitystyöt yrittäjien eläkejärjestelmästä. Siihen tarvittaisiin kipeästi rahaa ja luotettavampia tulevaisuudennäkymiä. Sivuhuomautuksena, että työeläkejärjestelmästäkin kiistellään, mutta runsaan osittaisen rahastoinnin takia työeläkettä voidaan virittää kerrallaan pienin ja helposti sovittavissa olevin muutoksin eikä se ole YEL-järjestelmän tavoin jatkuvassa kriisissä.

    Yrittäjien eläkejärjestelmään on tarjottu ensisijaisesti seuraavaa kombinaatiota maksujen suuruudelle. Jos yritys on uusi ja se ei ole kovin kannattava, maksut menisivät todellisten tulojen mukaan. Joillakin yrittäjillä eläkemaksuvelvollisuutta ei edes olisi. Mutta kipeä kysymys on se, kuinka kauan yritystä saa pyörittää nollatuloksella tai tappiolla, jotta yhteiskunta kyllästyisi rahoittamaan yrittäjälle pelkästä kansaneläkkeestä koostuvaa takuueläkettä, jos kituuttava yritystoiminta kestää yrittäjän työurasta leijonanosan? Yleinen konsensus näyttää olevan, että yrityksen pitäisi saavuttaa kannattavuus noin 2-4 vuodessa tai muuten sen alasajo on aiheellista, ellei yrittäjä sitten saa muualta rahaa sellaiseen eläkemaksuun, joka vastaisi suunnilleen yritykseen laitetun työpanoksen arvoa.

    Länsimaisessa teollisuusyhteiskunnassa kaikki tai läheskään puolet tai neljäsosakaan työikäisistä eivät voi toimia yhtäaikaisesti kannattavaa yritystoimintaa pyörittävinä yrittäjinä. Tämä tosiasia monilta keskusteluissa unohtuu. Yhteiskunnat, joissa ”yrittäjien” osuus väestöstä on mittava, yleisin ”yritystoiminta” on kerjuuta muistuttavaa katukaupustelua tai naisten ja teini-ikäisten kohdalla pahimmillaan itsensä myymistä. Jos on käynyt vaikka Riian tai Budapestin kauppahalleissa, eivät siellä torikauppiaina toimivat pienyrittäjät todellakaan kieri rahoissa, vaikka tämä ei aivan yritystoiminnan pohjaa edustakaan.

    On siis pyrittävä siihen, että lähtokohtaisesti työikäisillä olisi ammatti ja he työskentelisivät työntekijöinä joko yksityisissä yrityksissä, julkisella sektorilla tai kolmannella sektorilla. Tällöin ansaintahierarkia ei ole loputon pyramidi, jossa kaikilla on ensisijainen suora tarve myydä asioita toisille kuluttajille, vaan työntekijä muodostaa ansaintahierarkian pohjan. Vastaavasti kaupankäynnin puolella suurimman osan tulee olla loppukuluttajia, jotka eivät enää myy tuotteita eteenpäin ansaitakseen siten vaan käyttävät ne itse. Loputtomia eteenpäinmyymishierarkioita on yritetty kehittää verkostomarkkinoinnissa huonoin tuloksin muille kuin pyramidipelin aloittaneille.

    Kun tämä pohjatyö on tehty, rajautuu pienten ja keskisuurten yritysten lukumäärä terveelle pohjalle ja useamman vuoden toimineet yritykset mielellään saavat toiminnastaan rahaa viivan alle. Silloin kun yrityksellä on varaa tulouttaa voittoja, voidaan aivan hyvin edellyttää, että eläkemaksuja tulisi maksaa samalla prosentilla kuin palkansaajien kohdalla. Palkansaajilla työntekijä- ja työnantajamaksut työeläkkeissä ovat nykyään noin 25%, mikä voi kuulostaa korkealta, mutta on luonnollista suuruusluokkaa kun huomioidaan vanhuuseläkehuoltosuhde. Ihmiset ovat keskimäärin vanhuuseläkkeellä noin 1/3 sen ajan kuin olivat ansaitsemassa palkkaa työelämässä, joten tällöin pitäisi palkasta laittaa neljäsosa sivuun kattamaan vanhuuden turvaa. Näin Suomessa tehdäänkin, lain velvoittamana.

  • Miksi Suomalaisen Klubin päätös sallia vain miespuoliset jäsenet herättää huomiota

    Miksi Suomalaisen Klubin päätös sallia vain miespuoliset jäsenet herättää huomiota

    Viime viikon eräs kohutuimmista uutisista oli Suomalaisen Klubin päätös olla avaamatta jäsenyyttään naisille. Päätös sääntöjen muuttamisesta vaatisi 3/4 äänten enemmistön. On huomattava, että sitten edellisen äänestyksen, naisten jäsenyyden mahdollistamisen kannatus oli kerhon jäsenistössä vain laskenut.

    On olemassa paljon kerhoja ja järjestöjä, jotka ovat sääntöjensä mukaan tai käytännössä tarkoitettu vain toiselle sukupuolelle. Eräänä paraatiesimerkkinä naisvaltaisesta järjestöstä on Martat. Tästä syystä Suomalaisen Klubin päätöstä on pidetty luonnollisena ja ihmetelty sen nostamaa kohua.

    Asiasta ongelmallisen on tehnyt Suomalaisen Klubin poliittinen vaikutusvaltaisuus moniin muihin järjestöihin verrattuna. Martoilla on kyllä varallisuutta, mutta se keskittyy enimmäkseen kotitalousneuvontaan eikä harjoita kovin näkyvää politikointia. Sen sijaan Suomalaisen Klubin jäseninä on merkittäviä liike-elämän toimijoita ja yhteydet etenkin oikeistopoliitikkoihin varsin suorat. Suomalaista Klubia pidetään joidenkin vastaavien ohella toimielimenä, jonka kautta naiset voidaan sivuuttaa tiettyjen taloudellisesti vaikuttavien päätösten etukäteisvalmistelusta ja keskusteluista. Suomalainen Klubi tunnetaan myös ”sikariklubina”, jonka joissakin tiloissa saa edelleen tupakoida. On oletettavissa, että jos naisten jäsenyys ja päätösvalta sinne tulisi, yksi ensimmäisistä päätöksistä olisi todennäköisesti sisätilatupakoinnin loppuminen. Toki tällainen voi tulla kysymykseen myös mahdollisissa tupakkalain tiukennuksissa.

    Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ei ainakaan vasemmistopuolueiden näkökulmasta ole pelkästään tasapäistämistä vaan sellaisten tilanteiden tunnistamista, joissa ulkoiset syyt asettavat toisen sukupuolen heikompaan asemaan kuin toisen ja tätä heikompaa asemaa tulee kompensoida. Tästä syystä esimerkiksi asevelvollisuus koskee vain miehiä ja laissa on paljon kohtia, joissa suojellaan naisia työurahaitoilta, joita voi tulla raskaudesta, imettämisestä ja perheellistymisestä ja jotka eivät samalla tavalla miehiä kosketa. Vaikka osa perhevapaalainsäädännöstä on sukupuolineutraalia, tosiasia on, että naiset käyttävät perhevapaiden vapaaehtoisesti jaettavistakin osista suurimman osan. On liian tavallista, että perheellistyminen jättää pienten ja kouluikäisten lasten äitejä takamatkalle palkkakehityksessä, ylennyksissä ja urakehityksessä.

  • Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Verkkopalvelu X:n keskusteluissa suosikkiaiheena ovat työ- ja yrittäjäeläkkeet ja kuten aikaisemmissa kirjoituksissani olen todennut, monet eivät Suomen nykyisistä eläkejärjestelmistä pidä. Sosiaalivakuutusmallinen eläketurvamme on verraten edullinen pieni- ja keskituloisille työntekijöille, mutta taloudellisesti rasittava työnantajille ja osalle yrittäjistä. Vapaaehtoiset vakuutusmallit tai sosiaaliturvatilimallit eivät sovellu pienituloisille, koska ongelmana on suuri vaara rahojen ehtymisestä edunsaajan vielä eläessä, mahdollisesti jo varhain eläkkeen nostamisen alettua.

    Kun eläkkeestä ja sosiaaliturvasta puhutaan, monet nostavat keskusteluun perustulon, jolla voitaisiin korvata tai paikata eläkejärjestelmän lisäksi työttömyys- ja työkyvyttömyysturvaa. Monesti vastikkeettomaksi tarkoitetun perustulon suuruutta pyritään sovittelemaan sen mukaan, mikä on toimeentulotuen perusosan, työmarkkinatuen tai takuueläkkeen taso, jolloin liikutaan 500-1000€/kk hintahaarukassa. Tällainen järjestelmä olisi kuitenkin valtiontaloudelle liian kallis.

    Nykyisellään vähimmäisetuutta voi anoa, mutta se tapahtuu eri tavoin tarveharkintaisesti. Kansaneläkettä varten pitää eläkeiän olla täyttynyt, mikä sulkee saajien joukosta pois työikäiset. Takuueläkkeeseen pätee muuten sama, mutta työeläkkeeksi kertyneen osan maksaa eläkerahasto eikä valtio. Työmarkkinatukea ei makseta ennen kuin ansiosidonnaisen päivärahan maksatus on ohi ja hakija joka tapauksessa ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Ansiosidonnainen etuus myöskin maksetaan työttömyyskassasta eikä valtion rahoista. Toimeentulotuen maksatus tunnetusti on saajalleen kaikkea muuta kuin onnea ja autuutta, hakija on hyvin raskaasti tilivelvollinen tuloistaan ja omaisuudestaan ennen myöntävää päätöstä.

    Tästä siis tullaan siihen, että vaikka teoriassa pitkään työelämän ulkopuolella ollut voi päästä käsiksi anomuksilla pienimpään vähimmäisetuuteen, eri etuuksia koskevat seulat karsivat useimmat pois näiden piiristä kokonaan, jos on vaikka osa-aikaistakin työtä. Kulut eivät ole niin suuria kuin valtiolle aiheutuisi vastikkeettomasta perustulosta.

    Aikanaan vuoden 2012 kuntavaaleissa en vielä kuulunut nykyiseen puolueeseeni sosialidemokraatteihin vaan vaikutin sittemmin lakkautetussa Piraattipuolueessa. Ohjelmassamme oli vastikkeeton perustulo ja tuolloin pääsin tekemään vaalikampanjan alla omia laskelmiani vastikkeettoman perustulon realistisesta tasosta, mikäli sellainen tulisi jostakin syystä käyttöön. Lähtökohdiksi otin Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan budjetin ja jaoin määrän työ- ja eläkeikäisen väestön määrällä. Laskutoimituksen tulos oli suunnilleen 15 mrd / 4 milj, eli alle 4000 € vuodessa, mikä on runsas 300 € kuukaudessa. Sekään ei kuulosta kovin runsaalta perustulolta, mutta suuruusarviota pienentäisi entisestään se, että STM:n hallinnonalan menoista suurin osa on terveydenhoitomenoja, joista niistäkin suuri osa ikääntyneelle väestölle.

  • Liberan rahankeräysraportista

    Liberan rahankeräysraportista

    Ajatuspaja Libera on hiljattain julkaissut pamfletin koskien kolmannen sektorin järjestöjä, eli yleishyödyllisiä järjestöjä ja rahankeräyslain liberalisointi- tai kumoamistarpeita. Pamfletti jakautuu neljään osaan joista ensimmäisessä on esipuhe, toisessa perustellaan rahankeräyslain uudistaminen tai kumoaminen nykytilan nojalla, kolmannessa käsitellään lyhyesti kolmatta sektoria ja neljäs tekee yhteenvetoa.

    Rahankeräyslain tarkoitus on ehkäistä rahankeräyksiin liittyviä väärinkäytöksiä. Väärinkäytöksenä voidaan pitää sitä, jos lahjoittaja ei saa luotettavaa tietoa siitä, mihin rahat todennäköisesti menevät. Rahat voivat upota hyväntekeväisyyskohteen sijasta paisuneisiin hallintokuluihin, suoraan keräyksen järjestäjien omiin taskuihin, ulkopuoliselle taholle tai muuhun tarkoitukseen. Pidän tästä syystä perusteltuna, että rahankeräyslaki tulee ensisijaisesti olla olemassa ja viranomaisten sen täytäntöönpanoa valvoa.

    Libera on esittänyt nykytilan epäkohdista esimerkkeinä Wikipedian ja Compensaten. Wikipedian tapauksessa kiellettiin lahjoitukset Suomesta, vaikka ne ovat monelta muulta puolelta maailmaa sallittuja, Compensaten tapauksessa lahjoitukset kiellettiin yleisesti, koska koko toimintaa ei edes oltu yrittää rekisteröidä rahankeräykseksi vaan sitä oltiin esittämässä normaalina liiketoimintana ja arvopaperikauppana. Wikipedia on hyödyllinen vapaaehtoinen tietosanakirja verkossa ja siinä mielessä rahankeräys kuulostaisi luontevalta. Sillä ei ole kuitenkaan mitään suoraa toimintaa Suomessa. Ei ole mitenkään selvää, miten tosiasiallisesti sille lahjoitetut rahat käytetään. Ne voivat mennä vain keräyksen toimenpanneiden omiin taskuihin kiertotietä ilman, että kukaan kysyisi mitään. Miten määritettäisiin, ketkä Wikipediaan kirjoittajat ovat oikeutettuja palkkoihin, kun kyseessä ei ole rekisteröity yhtiö eikä se tee työ- tai alihankkijasopimuksia? Compensaten tapauksessa yritys yritti myydä ilmastokompensaatioarvopapereita. Ilmeni kuitenkin, ettei kyseessä ollut mikään konkreettinen tuote eikä voitu selvittää, miten myydyt sertifikaatit liittyvät todellisiin ilmasto- ja ympäristötoimiin. Compensate menikin konkurssiin laittoman liikeideansa myötä.

    Kolmannen sektorin osalta Libera haluaisi varainhankinnan perustuvan enemmän rahankeräyksiin kuin julkiseen tukeen verovaroista. Nykyisin Suomessa näitä rahoitetaan jonkinlaisella hybridimallilla. Libera haluaisi kolmannelle sektorille nykyistä paremmat verovähennysoikeudet ja jäsenistölle parempi päätösvalta rahojen käytöstä. Ensinmainittu on ristiriidassa sen kanssa, että tiedetään kuitenkin Liberan ja sitä lähellä olevien tahojen vastustavan erilaisia työntekijä- ja työnantajaliittojen verovähennysoikeuksia. Ammattiyhdistysliikkeen kohdalla jotakin on siis ”väärin sammutettu”.

    Muuten kuin näissä yhteyksissä, erityisesti oikeistopoliitikkojen kommenteissa verkkofoorumi X:ssä, kolmannen sektorin toimijoiden rahankäyttöä on arvosteltu, vaikka se menisi oikeaan kohteeseensa. Jos siis kohteena ovat köyhien perheiden lapset, kaikkien seuraavista pitäisi olla hyväksyttäviä tarkoituksia käyttää rahaa:

    • huvipuistorannekkeiden maksaminen lapsiperheelle yhdeksi kesäviikonlopuksi
    • tuettu kylpyläviikonloppuloma lapsiperheelle kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa
    • partioleirin pääsymaksun maksaminen
    • maahanmuuttajaperheen kotouttamisapu
    • ruoka-avun jakaminen perheille
    • käytettyjen vaatteiden lahjoittaminen lapsille

    Kuitenkin vain kaksi jälkimmäistä on hyväksytty varauksetta ilman möyhötystä. Kolmea ensinmainittua on haukuttu siitä, että rahaa käytetään ylellisyyksiin, jotka kunnon perheiden aikuisten pitäisi aina, ei edes harvoin tapahtuvin poikkeuksin, kuten nyt, kustantaa ansioistaan itse. Neljättä taas on haukuttu siksi, että se koskee maahanmuuttajia myönteisessä mielessä.

    Oma mielipiteeni kolmannesta sektorista on, että siitä on monia hyötyjä ja sen tulee saada käyttää rahojaan laajalti määriteltyihin tarkoituksiinsa, mutta on välillä tarkasteltava kriittisesti, onko julkisella vallalla tarjota suoraan kaikkia lakisääteisiä julkisia palvelujaan vai onko niitä epävirallisesti ulkoistettu kolmannelle sektorille niin, että ne jäisivät hoitamatta, jos kolmannen sektorin järjestöt eivät jonakin vuonna saisikaan riittävästi avustuksia verovaroista.

  • Tällä hetkellä Suomen ei kannata tunnustaa Palestiinan valtiota

    YK:n yleiskokous on käsillä ja useilla mailla on paineita ottaa kantaa Gazan konfliktiin ja Israelin siirtokuntiin Länsirannalla tunnustamalla Palestiinan valtio ja siten vahvistamalla tukeaan ns. kahden valtion mallille. Nämä paineet kohdistuvat myös Suomeen, mutta tunnustaminen tuskin toteutuu, koska hallituspuolueista Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit vastustavat Palestiinan tunnustamista kiivaasti.

    Eräs tärkeimmistä syistä, miksi Palestiinan tunnustaminen on Suomelle hankalaa, on Israelin merkitys asekauppakumppanina. Israelilla on monia asejärjestelmiä, kuten Daavidin linko, joilla on iso merkitys Suomen puolustuskyvyn kannalta. Toinen syy on se, että Israel on Yhdysvaltain läheinen kumppani ja Suomen on ajateltava transatlanttisia välejä monia muita maita enemmän. On huomattava, ettei yksikään pienistä Baltian maista ole Palestiinaa tunnustanut.

    Tunnustaminen voi kuitenkin tulla myöhemmin ajankohtaiseksi ja sopia Suomelle paremmin tai vähemmin haitoin. Olennaista on kuitenkin, että Gazaan saataisiin rauha, jonka seurauksena Hamasin hallinto poistetaan vallasta pysyvästi. Niin kauan kuin Hamas vaikuttaa Gazassa, Israel joutuu toimimaan, jottei anna aikaa Hamasin aseistautua ja varustella itseään uudelleen. Israelin toimet tällä hetkellä ovat ikäviä ja niistä aiheutuu kohtuuttomia kärsimyksiä alueen siviileille. Olisi toivottavaa, että Israel löytäisi tapoja järjestellä Gazan turvallisuusasioita tavoilla, joilla varmistetaan ruoan ja veden saanti ja mahdollistetaan joillekin gazalaisille saada turvapaikka muualta maailmalta.

  • Suomessa ”luova tuho” tuottaa usein pitkäaikaistyöttömyyttä, ylivelkaantumista ja asunnottomuutta

    Monet ekonomistit ovat pohtineet, että liike-elämä ja markkinatalous uudistuvat tehokkaimmin ”luovan tuhon” voimalla, jossa hyvät liikeideat ja käytännöt menestyvät ja heikommat tuhoutuvat, korvautuakseen tehokkaammilla tavoilla toimia. Ajatus on sinällään järkevä, mutta siihen on suhtauduttava varauksella silloin kun sitä sovelletaan politiikassa.

    Suomessa paisuneita asumiskustannuksia halutaan alentaa kiristämällä asumistuen myöntämisedellytyksiä ja leikkaamalla tukisummia. Ideana on, että tällöin saadaan vuokrapyynnöt alemmiksi kun vuokranantajat eivät voi laskea vuokraan mukaan niin isoa yhteiskunnan tuen osuutta. Tämä on johtanut Suomessa vuokralaisten maksuvaikeuksiin ja häätöihin etenkin isoimmilla kaupunkiseuduilla. Ongelmaksi on monilla tullut, että markkinat eivät ole ehtineet reagoida tai eivät reagoi lainkaan alentuneisiin tukiin ja uutta asuntoa ei löydykään.

    Suomessa on myös tehty ja aiotaan tehdä leikkauksia, jotka suoraan heikentävät työllisyyttä tai tekevät osa-aikatyön vastaanottamisesta kannattamatonta. Työpaikkojen välillä ei kuitenkaan liu’uta kovin sulavasti, vaan kun kerran jää työttömäksi, riski työttömyyden pitkittymisestä kasvaa jyrkästi. Riskiä lisää, jos koulutus on vanhentunutta ja yhteiskunnan tukea päivittää sitä ei saa kun aikuiskoulutustukikin on lakkautettu. Matalapalkkaisilla on harvoin säästöjä, joilla maksaa lisäkoulutuksia kun kaikki on mennyt elämiseen kädestä suuhun. Mainittakoon, että Suomessa 40-50-vuotiaiden ikäluokassa keskimääräinen aika työttömäksi työnhakijaksi jäämisestä uuden työn löytämiseen kestää noin vuoden, iästä riippuen hieman vuoden molemmin puolin. Vuosi on kuitenkin monille karmean pitkä aika olla työttömänä ja romuttaa henkilökohtaisen talouden. Osa ei palaa töihin koskaan vaan kirjataan lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle. Työkyvyttömyyseläkkeitä kirjataan Suomessa ennätysmääriä mielenterveyssyistä jopa alle 35-vuotialle kun työkyky on rapautunut pitkäaikaistyöttömyyden aikana.

    Monissa tapauksissa työttömyys ja asunnottomuus yhtyvät kierteeksi. Työn tai asunnon puuttuessa toisen hankkiminen omin voimin on vaikeaa ja ilman yhteiskunnan tukea monet ovat lopulta ilman kumpaakaan. Suomessa tarvitaan jatkossakin asunto ensin-periaatetta, jolla vältytään se, että ihmiset joutuvat epätyypillisiin asumismuotoihin vastentahtoisesti kuten asuntoloihin, kimppa-asumiseen tai asumiseen tarkoittamattomissa paikoissa asumiseen. Erityisen hankalaksi tilanteen tekee kun tilanteeseen joutuvat lapsiperheet. Niissä usein lopulta lastensuojelu vie lapset ja aikuiset jäävät tyhjän päälle. Yli vuoden keskimäärin kestävät työttömyysjaksot, joista jotkut jäävät lopullisiksi, reilusti ennen eläkeikää ovat kestämättömiä ja kertovat yksilön epäonnistumisen sijasta tai sen rinnalla yhteiskunnan epäonnistumisesta. Vapaiden markkinoiden ohella tarvitaan yhteiskunnan väliintuloa ajoissa, vaikka se maksaisi ensi kädessä jonkin verran.

  • Sukupuolten tasa-arvosta säästämisestä

    Viime aikoina on lähinnä vakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murron alustuksesta alkanut keskustelu aikuisten hoivavastuusta ikääntyneistä vanhemmistaan. Keskusteluissa on selkeästi ilmennyt, että nämä hoivavastuut kasautuisivat enimmäkseen naisille, joiden ansiotyössä käymisen mahdollisuudet hankaloituisivat. Tarkoituksena olisi ilmeisesti se, että taloudellisesta elatuksesta ja rahan tuomisesta perheen pöytään vastaisi ainoastaan mies, mikäli olisi riittävän hyvätuloinen ja elatusvastuu puolisosta olisi nykyistä ankarampi. Keskusteluissa on tuotu esiin myös perheverotus, joka tarkoittaisi sitä, että puolisoiden bruttotulot laskettaisiin yhteen ja veroa maksettaisiin ikään kuin kummankin puolison oma palkka olisi puolet yhteispotista. Jos puolisoiden palkkaero olisi edes keskinkertainen, niin tämän ja progression vuoksi heikompituloisen puolison, joka useimmiten on nainen, ei kannattaisi tehdä ansiotyötä.

    Näissä on motiivina säästöjen lisäksi mahdollisesti perheen perustamisen helpottaminen ja enempien lasten saanti. Kuitenkin sivuseurauksena pienten lasten äidit jäisivät työelämän ulkopuolelle ja keski-ikäiset naiset myöhemmin, mikäli hoitovastuita tulee omista vanhemmista, jolloin eläkettäkään ei kerry. Tällainen ajatustapa on vieras pohjoismaisille hyvinvointiyhteiskunnille, joissa korostetaan sukupuolten tasa-arvoa, vaikka tällaisia rakenteita näkee muualla maailmalla myös EU:n sisällä. Ja jos naisten ansiotyöura on hankala, korkeakouluttautumisestakin tai miesvaltaisiin ammatteihin kouluttautumisestakin voi sellaista tulla. Opintovelkojen maksua varten olisi hyvä, jos opintojen jälkeen saisi myös palkkaa.

    Sekä oikeiston että vasemmiston radikaalit ehdotukset työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksista saattavat kummuta eräästä yhteisestä lähtökohdasta, joka on toivottomuus saada Suomessa työllisyysastetta parannettua ja julkista taloutta oikaistua. Siihen tarjotaan oikeiston puolelta usein tätä tinkimistä sukupuolten tasa-arvosta ja vasemmiston puolelta perustuloa ja perintöjen, ansiotulojen ja omaisuuksien konfiskatorisen suurta verotusta. Oikeiston puolelta näkyy myös enemmän pelko siitä, että nuorten miesten työttömyys olisi yhteiskunnalle kaikkein vaarallisinta lajia olla työelämän ulkopuolella. Jos työelämän ulkopuolelle voi siivota perheenäitejä tai eläkeläisiä muunlaiselle statukselle, sitä pyritään käyttämään.

  • ”Markkinoiden” ylittävien sijoitusten tuotto-odotusten riskeistä

    Tässä kirjoituksessani pureudun edellisen eläkejärjestelmäkirjoitukseni keskellä mainittuun kohtaan, jonka totesin siellä sivuseikaksi, mutta jonka tärkeämpi sisältö on syytä sisäistää, jotta ymmärtää, miksi pitkäaikaisiksi tarkoitetut sijoitukset tai sosiaalivakuutusjärjestelmät on hoidettava varovaisuusperiaatteella. Viittasin siellä martingaaleihin, jotka ovat stokastiikassa satunnaismuuttujien jonoja, joissa kunkin uuden satunnaismuuttujan odotusarvo on aina sama riippumatta aiemmista jonossa olleista satunnaismuuttujista. Esimerkkejä tällaisista on lukuisia, mutta tässä käsiteltäköön ensin vain yhtä, koska se liittyy riskisijoittamiseen. Kyseessä on ns. uhkapelaajan dilemma.

    Yksinkertaisimmassa muodossaan uhkapelaajan dilemma menee niin, että pelaaja lähtee liikkeelle 0 rahayksiköstä ja päästäkseen pelaamaan hän lainaa velkojalta 1 rahayksikön ja panostaa sen. Puolikkaan todennäköisyydellä pelaaja voittaa sen vastineeksi 1 rahayksikön lisää ja puolikkaan todennäköisyydellä menettää sen. Näinollen 1. kierroksen jälkeen pelaajan tilanne on joko -1 (eli yksi yksikkö velkaa) tai +1, (eli yksi yksikkö voitolla). Jos pelaaja on hävinnyt lainaamansa rahayksikön, hän voi pyytää uutta lainaa, jonka jälkeen hän sijoittaa peliin 2 rahayksikköä ja päätyy toisen kierroksen jälkeen joko tilanteeseen +1 tai -3. Jos hän häviää vielä tämänkin kierroksen, hän voi yrittää lainata 4 rahayksikköä ja päätyä 3. kierroksen jälkeen tilanteeseen +1 tai -7. Pelaajan tulee siis ”vain” odottaa ensimmäistä voittoaan ja hän on lainan takaisin maksettuaan päässyt alkutilanteesta 0 joka tapauksessa siihen, että hän on voittanut 1 rahayksikön. Pomminvarma voitto siis?

    Itse voiton odotusarvo ja kokonaissumma on siis +1, mutta entä, jos tutkitaan sen summan odotusarvoa, jonka verran pelaajan on käytävä tappiolla päästäkseen tavoitteeseensa? Puolikkaan todennäköisyydellä pelaaja voitti 1. kierroksella, joten siitä tulee 0. Neljäsosan todennäköisyydellä pelaaja voitti 2. kierroksella, joten siitä tulee 1/4*(-1). Seuraavat termit ovat 1/8*(-3), 1/16*(-7) jne. ja todistuksen sivuuttaen tämä summa on miinus ääretön geometrisen summan kaavaa sopivasti soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä, että tappioiden odotusarvolla ei ole rajaa ja jossakin määrässä menee aina se raja, jolloin luotto loppuu eikä lisää velkaa saa seuraavaan kierrokseen.

    Tämä on drastinen esimerkki, mutta sama pätee kaikkeen sijoittamiseen, jossa yritetään ns. voittaa markkinat pitkillä aikaväleillä. Markkinoiden merkitys voi olla eri sijoittajille hieman erilainen johtuen inflaatiosta, ohjauskoroista, bruttokansantuotteesta tai sisäpiiritiedoista, mutta liian suurissa tuotto-odotuksissa, joissa uusilla sijoituksilla pyritään kattamaan vanhojen mahdollisia tappioita tai jäämistä tuotto-odotusten alapuolelle on aina tuo yllämainittu riski ja äärettömän suuri tappioiden odotusarvo, jos jatkaa sijoittamista velkavivulla. Nykyisten tietojen mukaan edesmenneen talousrikollisen Bernard Madoffin sijoitusrahastot alkoivat mennä alunperin luisuun juuri liian suurten tuotto-odotuslupausten takia, jotka oli ylimitoitettu vain lievästi, mutta jotka väistämättä johtivat vuosikymmenten aikaskaalassa tappioihin ja lopulta pelkkään pyramidipeliin lopullista romahdusta odottamaan. Suomalaisia esimerkkejä löytyy 90-luvun lamaa edeltäneestä kasinopelistä, kuten Peter Fryckmanin liiketoimista.

    Jos tuotto-odotukset mitoittaa alle ”markkinoiden”, on edelleen olemassa tappioriskejä, koska markkinoilla harvemmin esiintyy arbitraasia eli takuuvarmaa tuottoa, mutta merkittävää on, että tappioiden suuruuden riski rajautuu usein äärelliseksi. Nollakasvussa tuotto-odotuksen voi määrittää esimerkiksi niin, että aiotaan voittaa korkeintaan 0,9 yksikköä, ja suostutaan häviämään korkeintaan 1,1 yksikköä. Eläkevakuutusyhtiöt joutuvat siis lain velvoittamina ostamaan turvallisuutta pikavoittojen asemesta, kuten edellisessä artikkelissa mainittiinkin. Jos joku riski toteutuukin, koko järjestelmä ei kaadu siihen vaan se on aina paikattavissa eläkemaksujen korotuksilla, eläkeiän nostolla tai indeksejä rukkaamalla vain lievästi. Siksi en itse luonnehtisi eläkejärjestelmää pyramidihuijaukseksi, koska siinä on julki lausuttuna se, ettei luvata huipputuottoja vaan halutaan minimoida riskit, vaikka se tarkoittaisi lieviä tappioita odotusarvoisesti muuhun talouden kehitykseen verrattuna. Tällaista järjestelmää olisi myös vaikea myydä täysin vapaaehtoisena.